Etusivu

  Hallitus

  Treffitoiminta

  Kuvagalleria

  Jäsenille

 

SF-Caravan Porkkala ry
Yhdistyksen säännöt

1 § NIMI JA KOTIPAIKKA
Yhdistyksen nimi on SF-Caravan Porkkala ry.
Yhdistyksen kotipaikka on Kirkkonummen kunta.
Yhdistys kuuluu jäsenyhdistyksenä SF-Caravan ry:een, josta käytetään näissä säännöissä nimitystä liitto.
Yhdistyksen toiminta-alueen määrää liiton liittokokous.

2 § TARKOITUS JA TOIMINTA
Yhdistyksen tarkoituksena on edistää jäseninään olevien matkailuajoneuvon käyttäjien yhteisiä pyrkimyksiä sekä toimia yhteistoiminnan ylläpitäjänä jäsentensä ja jäsentensä perheitten kesken.
Yhdistys on puoluepoliittisesti sitoutumaton.
Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys

  1. pyrkii kehittämään toiminta-alueellaan matkailuajoneuvojen turvallista, taloudellista ja tarkoituksenmukaista käyttöä sekä omalta osaltaan edistämään liikenneturvallisuutta,
  2. pyrkii hankkimaan jäsentensä käyttöön sopivia matkailuajoneuvoalueita sekä vaikuttamaan sellaisten alueiden varustetasoon, käyttöehtoihin yms. seikkoihin,
  3. harjoittaa jäsentensä opastusta ja neuvontaa sekä julkaisu- ja tiedotustoimintaa,
  4. järjestää kokouksia, leirejä ja retkiä jäsenilleen sekä illanviettoja, näyttelyitä, kilpailuja ja muita vastaavanlaisia tilaisuuksia sekä
  5. tekee esityksiä ja aloitteita, antaa lausuntoja sekä edustaa jäseniään paikallisella tasolla suhteissa päätöksentekijöihin, viranomaisiin, yhteisöihin ja yksityisiin.

Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi järjestää asianomaisen luvan saatuaan arpajaisia, myyjäisiä ja varainkeräyksiä, harjoittaa ravitsemusliikettä sekä ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja. Yhdistys voi myös omistaa toimintaansa varten tarpeellista kiinteää ja irtainta omaisuutta.
Yhdistyksellä on liiton suostumuksella oikeus käyttää nimessään yhdistelmää ”SF-Caravan”. Jos yhdistys eroaa tai erotetaan liiton jäsenyydestä, se anoo yhdistysrekisteristä kolmen (3) kuukauden kuluessa liiton jäsenyyden päättymisestä nimensä muuttamista siten, ettei nimi sisällä yhdistelmää ”SF-Caravan” tai ettei se mitenkään viittaa järjestösuhteeseen liiton kanssa.

3 § JÄSENET
Yhdistyksen jäsenet ovat varsinaisia-, perhe-, nuoriso-, kunnia-, ulko- ja yhteisöjäseniä.
Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi yhdistyksen hallitus voi hyväksyä 18 vuotta täyttäneen henkilön, joka ilmoittaa haluavansa liittyä yhdistykseen ja suorittaa säädetyn jäsenmaksun.
Perhejäseneksi, joka suorittaa säädetyn jäsenmaksun, voidaan hyväksyä toinen tai useampi varsinaisen jäsenen kanssa samaan perheeseen kuuluva henkilö.
Nuorisojäseneksi, joka suorittaa säädetyn jäsenmaksun, voidaan hyväksyä alle 18-vuotias varsinaisen jäsenen kanssa samaan perheeseen kuuluva henkilö.
Ulkojäseneksi, joka suorittaa säädetyn jäsenmaksun, voidaan hyväksyä liiton toisen jäsenyhdistyksen jäsen.
Yhdistyksen yhteisöjäseneksi voidaan hyväksyä, suoritettuaan säädetyn jäsenmaksun, rekisteröity yhdistys, kunta, osakeyhtiö, osuuskunta, säätiö tai muu oikeuskelpoinen yhteisö, joka haluaa edistää yhdistyksen tarkoitusperiä.
Ainaisjäseniä ovat sellaiset varsinaiset jäsenet, jotka ovat maksaneet 20 vuoden jäsenmaksun kertasuorituksena. Ainaisjäsen on vapaa jäsenmaksuista.
Kunniapuheenjohtajaksi tai kunniajäseneksi voi yhdistyksen kokous kutsua erityisesti ansioituneen henkilön. Kunniapuheenjohtaja ja kunniajäsen ovat vapaat jäsenmaksuista.
Jäsenen, joka haluaa erota yhdistyksestä, on ilmoitettava siitä ennen sen jäsenkauden alkua, jonka jäsenmaksuvelvoitteista hän haluaa luopua. Jäsenellä on oikeus erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle tai ilmoittamalla eroamisesta yhdistyksen kokouksessa.
Yhdistyksen jäsen voidaan erottaa yhdistyslaissa säädetyin perustein ja siinä säädettyä menettelyä käyttäen.
Yhdistyksen jäsen kunniapuheenjohtajaa ja kunniajäsentä lukuun ottamatta suorittaa syyskokouksen määräämän liittymismaksun sekä vuotuisen jäsen- tai ainaisjäsenmaksun.

4 § YHDISTYKSEN KOKOUKSET
Yhdistyksen päätösvaltaa käyttää yhdistyksen kokous. Toimeenpanevana elimenä on hallitus. Kevät- ja syyskokoukset kutsuu koolle hallitus.
Kevät- ja syyskokouksen lisäksi yhdistys kokoontuu, milloin hallitus tai vähintään 1/10 yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä ilmoittamansa asian käsittelyä varten vaatii.
Kokouskutsu yhdistyksen kokouksiin on julkaistava yhdistyksen hallituksen määräämässä, yhdistyksen toiminta-alueella yleisesti leviävässä sanomalehdessä tai jäsenille jaettavassa tiedotteessa julkaistulla ilmoituksella vähintään kymmenen (10) päivää ennen kokousta.
Yhdistyksen kokouksissa on yksi (1) ääni jokaisella 15 vuotta täyttäneellä varsinaisella jäsenellä, perhejäsenellä, nuorisojäsenellä, kunniapuheenjohtajalla, kunniajäsenellä ja ainaisjäsenellä. Äänioikeutta ei ole yhdistyksen kokouksissa ulkojäsenellä eikä yhteisöjäsenellä. Äänioikeutta ei voi asiamies eikä edusmies käyttää.
Asiat ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, patsi vaaleissa arpa.

Kevätkokouksessa, joka pidetään maalis-toukokuussa, käsitellään seuraavat asiat:

  1. käsitellään hallituksen laatima toimintakertomus, tilit ja tilintarkastajien lausunto sekä päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta,
  2. päätetään vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille tilivelvollisille,
  3. käsitellään kokoukselle esitetyt asiat.

Syyskokouksessa, joka pidetään syys-marraskuussa, käsitellään seuraavat asiat:

  1. valitaan joka toinen vuosi hallituksen puheenjohtaja
  2. valitaan hallituksen jäsenet erovuoroisten sijaan,
  3. valitaan tilejä tarkastamaan tilintarkastaja ja varatilintarkastaja,
  4. vahvistetaan toimintasuunnitelma ja talousarvio seuraavalle vuodelle,
  5. päätetään liittymis- ja jäsenmaksujen suuruudesta,
  6. päätetään yhdistyksen edustajille ja hallituksen jäsenille maksettavista matka- ym korvauksista,
  7. valitaan edustajat ja heidän varahenkilönsä liiton kokouksiin,
  8. käsitellään kokoukselle esitetyt asiat.

5 § YHDISTYKSEN HALLITUS
Yhdistyksen hallitukseen, jonka tehtävänä on huolehtia yhdistyksen toiminnasta, kuuluu puheenjohtaja, joka valitaan kahdeksi (2) vuodeksi kerrallaan ja kahdeksan (8) jäsentä, jotka valitaan kahdeksi (2) vuodeksi kerrallaan. Hallituksen jäsenistä eroaa vuosittain puolet, ensin arvalla ja sitten vuoron mukaan.
Hallitus on päätösvaltainen kun vähintään puolet kaikista jäsenistä on läsnä puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja mukaan lukien. Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan sekä keskuudestaan tai ulkopuoleltaan yhdistyksen sihteerin ja taloudenhoitajan sekä muut tarvittavat toimihenkilöt. Hallitus voi asettaa tarpeelliseksi katsomiaan toimikuntia, jaostoja ja työryhmiä.
Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta.

6 § YHDISTYKSEN NIMEN KIRJOITTAMINEN
Yhdistyksen nimen kirjoittavat hallituksen puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja yhdessä tai jompi kumpi yhdessä jonkun hallituksen määräämän henkilön kanssa.

7 § TILIT
Yhdistyksen tilit päätetään kalenterivuosittain. Tilit tarkastaa syyskokouksessa valittu tilintarkastaja, jonka tulee suorittaa tehtävänsä viimeistään kaksikymmentä (20) päivää ennen kevätkokousta.
Hallituksen on jätettävä tilit tarkastettavaksi viimeistään neljä viikkoa ennen kevätkokousta.

8 § SÄÄNTÖJEN MUUTTAMINEN
Näiden sääntöjen muuttamiseen vaaditaan yhden kokouksen päätös, jossa sääntöjen muutosta on kannattanut vähintään kolme neljäsosaa (3/4) äänestyksessä annetuista äänistä. Ilmoitus muutosehdotuksesta on sisällytettävä kokouskutsuun. Sääntöjä ei saa muuttaa ilman liiton hallituksen suostumusta.

9 § YHDISTYKSEN PURKAMINEN
Yhdistyksen purkamisesta, josta myös on kokouskutsussa mainittava, päätetään kahdessa vähintään kuukauden väliajoin pidettävässä peräkkäisessä kokouksessa. Kumpaisessakin kokouksessa tulee vähintään kolme neljäsosan (3/4) annetuista äänistä kannattaa purkamista. Jos yhdistys purkautuu, luovutetaan sen jäljelle jääneet varat liitolle tai jollei liittoa ole, jollekin yhdistyksen tarkoitusperiä edistävälle oikeuskelpoiselle yhteisölle purkautumisesta päätettäessä viimeisen kokouksessa tehdyn päätöksen mukaisesti.

------------------------------

Hyväksytty yhdistyksen kokouksessa 17.3.1999.

 


© Copyright SF-Caravan Porkkala ry. 2009